keskiviikko 12. joulukuuta 2012

12.

Aalto goes christmas


Vähän Joulupalloja isoimmassa, korkeassa aalto maljassa männyn oksat,
keskikokoisessa karkkikepit ja kahdessa pienimmässä hiekkaa ja kynttilät. 
Aaltojen alla Hanna Korvelan punainen paperi liina.

Sain vielä Kipan Pajalta jouluhaasteen.
Haasteessa kysyttiin neljää jouluista asiaa.

1.Joulukukka: Se on kyllä varmasti se hyasintti, uuh mikä tuoksu.

2.Joululaulu: Tonttu.<3


Mutta siis jokainen joululaulu saa fiiliksille. Tänä ja edellisenä jouluna Buble on saanut äänensä kuulumaan myös!

3.Tätä jouluvalmistelua en ole ikinä jättänyt tekemättä: hmm. Ehkä valmistelut olen tainnut kaikki tehdä, mitä nyt omiin perinteisiini, aikalailla kaavan mukaan meneviin kuuluu. Kuitenkin itse aatto on jo varmaan viitenä vuonna jäänyt minulta väliin töiden vuoksi. Kuten myös tänäkin vuonna.

4.Joulutuoksu: "piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on? Kiirettä vilskettä, salaisuus kuisketta siinäkö joulu on?"
No piparit, hyasintti, kuusi, lumi, joulu ruuat, vanha juutti lahjasäkki. Tänä jouluna tuoksulyhdyssä on tuoksunut myös joulutähti&myski tuoksu.

En taida osata tätä laittaa nyt eteenpäin, mutta toivon että tämä löytyy täältä jonkun mukaan napattavaksi!


-Jonna-

4 kommenttia:

  1. Tonttu on miunkin suosikki <3 Missään muussa laulussa ei samanlaista tunnelmaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin olen mieltä, aina pitää tippalinssissä kuunnella. :(

      Poista
  2. Vanha juutti lahjasäkki. Sen tuoksu on hyvä. :)

    VastaaPoista